Esittely

Minun elämäni

CV

Liisan esittely

Teokset

Yhteystiedot



Minä ja Peikko.

Minä

Olen 42 vuotias kuopiolainen, kotikunta on Kuopio. Valmistuin kuva-artesaaniksi Pieksämäellä vuonna 2012. Olen aikaisemmin opiskellut maatalouden perustutkinnon ja maaseutu yrittäjätutkinnon joka oli suuntautunut eläinten hoitoon. Olen kokenut että taiteilijana oleminen sopii paremmin minulle kuin eläintenhoitaja ammatti.

Käytän lähinnä akvarellivärejä maalauksissani ja pidän eniten niillä maalaamisesta, mutta teen myös mustevärikynillä teoksia ja joskus teen itsestään kuivuvasta massasta pieniä teoksia. Teen yleensä hevos- ja eläinaiheisia maalauksia ja niiden mallina olen käyttänyt itse ottamiani kuvia.

Olen luonteeltani sisukas, rauhallinen ja herkkä. Pidän omasta kissasta ja koirasta, sekä hevosista. Minulla on turkkilainen angora kissa ja labradorinnoutajan ja bordercollien risteytys koira.






Peikko on isolla kivellä.

Kissani Peikko

Kissa on turkkilainen angora eli rotukissa. Peikko on 1 vuotias, se on leikattu uros. On sosiaalinen, puhelias, vauhdikas, leikkisä ja mielellään kaikessa mukana. Pitää hyöhenhuiska leluista ja askarteluhuovasta tehdystä lelusta (lelun sisällä kissanminttua). Peikko tykkää kiipeillä ja tutkia maailmaa.




Netta ja Salama keppihevonen.

Koirani Netta

Koira on labradorinnoutajan ja bordercollien risteytys. Netta on 8 vuotias leikattu narttu. Luonteeltaan on sisukas, vilkas, energinen ja herkkä. Pitää makupalojen etsimisestä ja lelun etsiminenkin on kivaa. Osaa tehdä temppuja. Harrastan koiran kanssa agilityä.

Lenkillä minun ja koiran kanssa on ollut välillä keppihevonen, minulla on viisi keppihevosta. Sessa ja Taika shetlanninponeja. Tuistu ja uusin keppari Prinssi risteytysponeja. Salama on suomenhevonen.




Madi makoilemassa

Muistoissani

Madi syntyi 7.2. 2001 ja kuoli 28.11.2017. Oli leikattu naaras kissa, luonteeltaan oli itsenäinen ja päättäväinen, osasi tehdä temppuja, ei viimeisimpinä vuosina hypännyt enää esteitä kun sillä oli vanhuudesta nivel vaiva. Nivel vaiva aiheutti kipuja viimeisinä aikoina eli kipua oli vaikka sai kipuun lääkkeitä, tämän takia päätin että kissan oli päästävä pois täältä kärsimästä, koska nyt kissa on siellä jossa ei ole kipua ja kärsimystä.
Aloitin Madi kissan kanssa kissa-agilityn vuonna 2001. Minulla oli lyhyitä lautoja, joista olisi pitänyt tehdä linnunpönttö. Mutta rakensin laudoista kissa-agility esteen. Madi kissa oli ollut silloin minulla vasta vähän aikaa. Aloitin hyppäämisen leikin kautta ja muutin alussa pystyesteen ristikko esteeksi, siten että laitoin kukkakepit ristiin estekannattimien väliin. Kävin kissanäyttelyssä Helsingissä vuonna 2003 katsomassa kissa-agilityä, siellä kissat hyppäsivät esteitä. Siitä käynnistä innostuneena, ensin tein 1 litran jogurtti purkeista esteitä. Myöhemmin vuonna 2003 kesällä rakensin puuesteitä mummon luona.



Jogi pienen kaapin päällä.

Muistoissani

Jogi syntyi 17.5.2007 ja kuoli 29.11.2021. Se oli norjalainen metsäkissa. Jogi oli leikattu uros, se oli sosiaalinen ja herkkä luonteeltaan, osasi myös tehdä temppuja ja harrastaa kissa-agilityä eli kissojen estehyppyä. Jogi kissalla oli alkava nivel vaiva, mutta sai vielä hypätä esteitä sen verran kun se kissasta hyvältä tuntui vanhana. Jogi kissalla oli monta kroonista sairautta ja tämän takia päätin että kissan oli päästävä pois täältä kärsimästä, koska nyt kissa on siellä jossa ei kärsimystä.
Harrastin sen kanssa ulkoilua, osasi kulkea valjaissa, osasi juosta ulkona halutessaan ja Jogi osasi myös hypätä esteitä ulkona. Olen myös opettanut temppuja kuten tassun antaminen, maahan meno, takatassujen varaan meno ja tervehtiminen tassulla, kissa sai palkaksi makupaloja. Sisällä kotona harrastin myös kissa-agilityä eli kissojen estehyppyä. Suurin osa esteistä on minun itseni tekemiä ja ne ovat puusta tehtyjä.